Vaasan logo
Haku: Sivusto Tuotteet
   
 
Etusivu / Yritys / Toimintakertomus

Toimintakertomus

 

VAASAN –konserni on julkistanut vuoden 2009 suomenkielisen Toimintakertomuksensa. Konsernimme sopeutui maailmanlaajuiseen talouden taantumaan nopeasti ja liikevaihtomme 2009 oli 399 miljoonaa euroa, henkilöstön määrän ollessa noin 3 000. Vastasimme jälleen asiakkaidemme ja kuluttajien toiveisiin kehittämällä innovatiivisia, herkullisia ja terveellisiä leipomotuotteita.

VAASAN-konsernista on kasvanut 160 vuodessa merkittävä pohjoiseurooppalainen leipomoalan tekijä. Konsernin kotimarkkina-alueeseen kuuluvat Suomen lisäksi Viro, Latvia, Liettua, Ruotsi ja Norja.

Vaikka olemme kansainvälisesti toimiva yhtiö, meillä on yhä pienen leipomoyhtiön sielu. Pystymme tarvittaessa toimimaan riittävän nopeasti ja reagoimaan markkinoiden muutoksiin. Voimme tarjota asiakkaillemme ison yhtiön voimavarat ja osaamisen, olemme leipämarkkinoiden innovatiivinen uudistaja.

Olemme tehneet rukiiseen liittyvää tutkimusta ja tuotekehitystä jo vuosikymmenten ajan, minkä tuloksena meillä on ainutlaatuista tutkimus- ja tuotekehitysosaamista. Uskomme terveellisyyden olevan yhä useammin kuluttajien ruokavalintojen taustalla.

Tammikuussa 2010 toimme Suomen markkinoille aivan uudenlaisen ruisleivän, jossa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla ruis- ja vehnäleivonnan osaaminen. Kokonaan rukiista leivottu, mutta silti vaalean leivän tavoin pehmeä ja kuohkea VAASAN TaikaRuis 100 % on isoin innovaatio leipämarkkinoilla vuosiin. Tuoreet Leipomotuotteet –liiketoiminta-alueemme liikevaihto vuonna 2009 oli noin 235 miljoonaa euroa, henkilöstöä noin 2400.

Suomalaisen ruisosaamisen tuloksista nautitaan myös maailmalla. FINN CRISP –hapankorput ja –näkkileivät ovat terveystietoisten kuluttajien suosikkeja noin 30 maassa. FINN CRISP brändi onkin yksi laajimmalle levinneistä suomalaisista elintarvikemerkeistä maailmalla. Näkkileivät ja hapankorput –liiketoiminta-alueemme liikevaihto vuonna 2009 oli noin 39 miljoonaa euroa, henkilöstä noin 200.

Leivonnaispakasteet liiketoiminta-alueemme palvelee sekä vähittäiskaupan että food service –kanavan asiakkaita Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltian maissa. Meiltä asiakkaamme saavat kaikenkattavan ratkaisun, niin leivät, kahvileivät, ruokaisat leivonnaiset kuin tuotekoulutuksen ja –neuvonnan. Liiketoiminta-alueen liikevaihto 2009 oli noin 125 miljoonaa euroa, henkilöstöä noin 400.

Menestyksemme ytimessä on henkilöstömme osaaminen, sekä tahto menestyä. Haluamme kehittyä entistä vahvemmaksi osaajaksi ja kehittää toimintaamme asiakkaidemme hyväksi. Yhteinen menestys rakentuu yhteistyöllä.

Kalle Tanhuanpää
Toimitusjohtaja

 


Lisätietoa
 
  © VAASAN Oy    » Käyttöehdot » Terms and Conditions of use of the Website  Tulostusversio  |  Sivun alkuun