Ruisleipä on suomalaisten kiistaton suosikkileipä, joka maistuu
säännöllisesti lähes jokaiselle. Suomalaisista 85 prosenttia syö säännöllisesti
ruisleipää, ja joka neljäs valitsee ruisleivän ostoskoriinsa aina.
Kun suomalainen valitsee leivän, hän kiinnittää huomiota ennen muuta leivän
tuoreuteen ja terveellisyyteen. Yli puolet suomalaisista ilmoitti ostavansa
leipää näillä perusteilla. Seuraavaksi tärkeimpiä perusteita ovat leivän
kotimaisuus (37 %) ja tuttu maku (36 %). Hinnan nosti esiin kriteerinä joka
kolmas.
Terveellisyys tuntuu kiinnostavan erityisesti naisia. Naisista lähes puolet (44
%) ilmoitti huomioivansa entistä enemmän leivän terveellisyyden ja miehistä
reilu kolmannes (35 %). Kyselyn mukaan tuoreus leivän valinnassa korostuu
erityisesti Pohjois-Suomessa, kun taas Etelä-Suomessa huomioidaan enemmän
leivän terveellisyys.
Leivän terveellisyys kiinnostaa suomalaiskuluttajia entistä enemmän. Kyselyn
mukaan yleisin suomalaisten leivänkulutuksessa viimeisen viiden vuoden aikana
tapahtunut muutos on kasvanut kiinnostus leivän terveellisyyteen. Suomalaisista
40 prosenttia kertoo kiinnittävänsä aiempaa enemmän huomiota leivässä
terveellisyyteen, esimerkiksi kuitupitoisuuteen. Joka kolmas on myös lisännyt
ruisleivän syömistä.
Ruisleipää suosivat erityisesti naiset
Naisista 87 prosenttia ja miehistä 83 prosenttia kertoo syövänsä ruisleipää
säännöllisesti. Rukiinen leipä maistuu kaikenikäisille, mutta erityisen hyvin
se maistuu yli 60-vuotiaille, joista 89 prosenttia vastasi syövänsä
säännöllisesti ruisleipää. 79 prosenttia alle 25-vuotiaistakin syö ruisleipää
säännöllisesti.
Eniten ruisleivän ystäviä löytyy Itä-Suomesta. Kun itäsuomalaisista 90
prosenttia kertoo syövänsä ruisleipää säännöllisesti, länsisuomalaisista sitä
syö 81 prosenttia. Ruisleipä maistuu yhtä hyvin niin maaseudun kuin kaupungin
asukkaille.
Leipomoyhtiö VAASAN Oy selvitti suomalaisten leivänsyöntitottumuksia
juhlavuotensa kunniaksi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 160 vuotta siitä, kun
yhtiö aloitti toimintansa Vaasassa. VAASAN Oy tunnettiin aiemmin nimellä Vaasan
& Vaasan Oy.
Heinäkuussa 2009 tehdyn kyselyn toteutti TNS Gallup. Kyselyyn haastateltiin
1059 suomalaista. Otos vastasi demografisilta tekijöiltään Suomen kansaa.
Lisätietoja:
Miika Helenius
VAASAN Oy, markkinointijohtaja
puh. 020 446 2041
miika.helenius@vaasan.com