
Vaasan & Vaasan –konserni on julkistanut vuoden 2007 suomenkielisen
Toimintakertomuksensa. Vuosi 2007 oli Vaasan & Vaasan -konsernille
kohtuullisen hyvä. Konsernimme liikevaihto oli 363 miljoonaa euroa ja
henkilöstön määrä oli noin 3 300. Jatkoimme leipämarkkinoiden uudistamista
lanseeraamalla merkittäviä edelläkävijätuotteita useilla
toiminta-alueillamme.
Suomessa kohtasimme heti vuoden 2007
alusta alkaen entistä voimakkaamman kilpailutilanteen. Aloitimme hyvissä ajoin
kustannusten karsinnan ja toimintamme tehostamisen, mutta nämä toimenpiteet
eivät riittäneet kompensoimaan raaka-aineiden hintojen nousua. Erityisesti
meitä koetteli pääraaka-aineemme, viljan, hintojen nopea nousu aivan toiselle
hintatasolle, kuin mihin olemme tottuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Onnistuimme kuitenkin uudistamaan
markkinoita menestyksekkäästi ja toimme kuluttajien saataville ensimmäisenä
Suomessa leipämarkkinoita mullistavat, sataprosenttisesti täysjyvävehnästä
leivotut leivät, jotka otettiin erinomaisesti vastaan sekä vähittäiskaupassa
että kuluttajien keskuudessa.
Baltian liiketoimintojemme tulos oli
kokonaisuudessaan hyvä. Ylitimme tavoitteemme erityisesti Virossa ja
Liettuassa. Lanseerasimme kaikilla markkinoilla merkittäviä uutuuksia ja
laajensimme onnistuneesti koko Baltiassa vehnäpohjaisten vuokaleipien
valikoimaa.
Leivonnaispakasteiden voimakas myynnin
kasvu jatkui ja ylitimme Bake Off
-liiketoiminnalle asetetut tavoitteet. Saavutimme entistä vahvemman
markkina-aseman etenkin Ruotsissa ja Suomessa.
Vaasan & Vaasan -konsernin
näkkileivät ja hapankorput menestyivät edelleen maailmalla. FINN CRISP
-tuotteiden myynti kehittyi erityisen hyvin viime vuonna Iso-Britanniassa ja
Venäjällä, jossa tuotteitamme palkittiin arvostetussa Innovatiivinen
elintarvike 2007 -kilpailussa.
Kesällä 2007 omistajamme vaihtui. Uuden
omistajamme, Lion Capitalin, vahva toimialaosaaminen,
laajat resurssit sekä kansainvälinen kokemus luovat jatkossa entistä paremmat
edellytykset Vaasan & Vaasan -konsernin kehittämiselle. Vaikka emme
päässeet vuonna 2007 kaikilta osin tavoitteisiimme, loimme viime vuonna entistä
paremman operatiivisen toimintamallin, joka on pohjana vuoden 2008 toiminnalle.
Menestyksemme takeena on osaava ja ammattitaitoinen henkilöstömme, jonka
ansiosta leivomme tulevaisuudessakin kuluttajien suosikkituotteita.
Vuoden 2007 toimintakertomus on
luettavissa sähköisesti sekä ladattavissa pdf-muodossa
internetissä osoitteessa www.vaasan.com.
Haluan
kiittää lämpimästi henkilökuntaamme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme
vuodesta 2007!
Matti Lappalainen
Toimitusjohtaja