Satukonditoria Oy aloittaa yt-neuvottelut Mälikkälän
leipomossa 8.4.2008. Neuvotteluissa noudatetaan kuuden (6) viikon
neuvotteluaikaa ja ne päättyvät toukokuussa. Neuvottelut koskevat leipomotyöntekijöitä.
”Tehostamme tuotantotoimintaamme yksinkertaistamalla toimintoja. Olemme
pystyneet korottamaan tuotteidemme hintoja vain osin vastaamaan kohonneita
raaka-aineiden, energian ja työn
kustannuksia. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet sekä muutokset asiakaskunnassamme
kaupan tiivistyneen ketjuuntumisen myötä että toimialan kilpailutilanne”,
toteaa Satukonditoria Oy:n toimitusjohtaja Kai Sukoinen.
Toiminnan sopeuttamiseksi selvitetään toimintatapojen kehittämismahdollisuuksia
erityisesti Satukonditoria Oy:n Mälikkälän leipomon osalta. Yt-neuvottelujen
jälkeen päätettävillä toimenpiteillä saattaa olla henkilöstövaikutuksia, jotka
voivat johtaa muutoksiin työtehtävissä, henkilöstön osa-aikaistamisiin,
lomautuksiin tai irtisanomisiin. Mahdollinen
vähentäminen kohdistuisi toteutuessaan enintään 12 leipomotyöntekijään.
Mahdolliset yllämainitut henkilövaikutukset toteutuisivat kuluvan kevään
aikana.
Satukonditorialla on Turun talousalueella Mälikkälän
konditorialeipomon lisäksi yhteensä 15 Aschan-nimellä toimivaa
kahvila-konditoriaa. Yhtiö työllistää yhteensä noin 90 henkilöä.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kai Sukoinen, Satukonditoria Oy,
puh. 040 5228607
Satukonditoria Oy:lla on 15 Aschan-nimistä
kahvila-konditoriaa, neljä Aschan Leivintupa -nimellä
toimivaa myymäläpaistopistettä Turussa ja sen lähiympäristössä sekä
konditorialeipomo Mälikkälässä. Yrityksessä on henkilöstöä noin 90 ja
sen liikevaihto vuonna 2007 oli noin 9,2 miljoonaa euroa. Satukonditoria Oy kuuluu Vaasan &
Vaasan -konserniin.
Vaasan & Vaasan -konserni on
johtava leipomoalan yritys Suomen ja Baltian markkina-alueella sekä toiseksi suurin pakasteleivonnan toimija Pohjoismaissa.
Vaasan & Vaasan -konserniin kuuluvat Suomessa Vaasan & Vaasan Oy,
Virossa AS Leibur, Latviassa A/S Hanzas Maiznicas,
Liettuassa UAB Vilniaus Duona ja Ruotsissa Nordic Bake
Off
AB. Baltian tytäryhtiöt ovat kukin maansa markkinajohtajia ja Nordic
Bake
Off
AB Ruotsin toiseksi suurin pakasteleivontayritys.
Kotimaassa tunnetuimpia Vaasan & Vaasan -konsernin tuotteita
ovat suomalaisten suosikit VAASAN RUISPALAT -leipä, VAASAN KOULUNÄKKI ja VAASAN
KOTIUUNIN -tuotteet. Ulkomailla maailman toiseksi suurimman näkkileivän
valmistajan tuotteet tunnetaan FINN CRISP -nimellä. Vaasan
& Vaasan -konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli noin 363 miljoonaa euroa ja
henkilöstöä oli noin 3 300.