Vaasan & Vaasan logo
Haku: Sivusto Tuotteet
   
 
Etusivu / Uutiset / Arkisto / Vaasan & Vaasan -konsernin toimitusjohtaja vaihtuu

03.04.2008
Vaasan & Vaasan -konsernin toimitusjohtaja vaihtuu

Vaasan & Vaasan -konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty ekonomi Kalle Tanhuanpää (55) 19.5.2008 alkaen. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Suominen Yhtymä Oyj:n toimitusjohtajan paikalta. Nykyinen toimitusjohtaja Matti Lappalainen siirtyy samanaikaisesti yhtiön hallituksen varapuheenjohtajaksi, kunnes jää eläkkeelle heinäkuussa 2008. Vaasan & Vaasan on johtava leipomoalan yritys Suomen ja Baltian markkina-alueilla, ja sen liikevaihto vuonna 2007 oli noin 363 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on yhteensä noin 3 300 työntekijää Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Ruotsissa.

Kalle Tanhuanpäällä on yli 25 vuoden kokemus elintarviketeollisuudesta ja merkkitavaroista. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on aiemmin toiminut mm. globaalissa pakkausliiketoiminnassa Huhtamäki Oyj:n varatoimitusjohtajana ja Amerikan toimintojen johtajana. Tanhuanpää on työskennellyt pitkään myös funktionaalisten elintarvikkeiden parissa mm. Leaf- ryhmän toimitusjohtajana sekä Suomen Leafin toimitusjohtajana.

"Vaihtoon ei liity mitään dramaattista, vaan siirryn eläkkeelle suunnitelmien mukaisesti 60-vuotiaana. Jätän Vaasan & Vaasan hyvillä mielin, sillä yhtiömme on hyvässä kunnossa. Nyt on hyvä aika siirtää vetovastuu uuden kasvuvaiheen käynnistämiseksi. Olemme hakeneet seuraajaa jo pitkään, ja olen erittäin tyytyväinen, että löysimme henkilön, jolla on vahva kokemus elintarvikealalta ja kuluttajabrändeistä", kertoo Vaasan & Vaasan -konsernin toimitusjohtaja Matti Lappalainen.

"Olen innoissani siirtymisestä Vaasan & Vaasan -konserniin, sillä se on johtava, kasvava ja alaa uudistava toimija Suomessa ja lähialueilla. Leipomoala on erittäin mielenkiintoinen ja näen siinä paljon mahdollisuuksia. Olen kiinnostunut leipomotuotteista myös työhistoriani puolesta, sillä leipä on terveellinen elintarvike, ja syömällä oikein voimme pitää terveydestämme huolta. Maukkaat kahvileivät tarjoavat puolestaan elämään pieniä iloja", toteaa puolestaan Vaasan & Vaasan -konsernin tuleva toimitusjohtaja Kalle Tanhuanpää.

"Toivotamme Kalle Tanhuanpään tervetulleeksi taloon. Hän liittyy joukkoomme mielenkiintoisena aikana ja odotamme kovasti työskentelyä Kallen kanssa kehittääksemme yhtiötä seuraavaan vaiheeseen. Haluamme myös kiittää Matti Lappalaista hänen pitkäaikaisesta, menestyksekkäästä työstään yrityksessä. Matin toimitusjohtajuuden aikana Vaasan & Vaasan on kasvanut merkittävästi, laajentunut uusille, mielenkiintoisille markkinoille, ja lanseerannut lukuisia uusia tuotteita. Arvostamme Matin päätöstä pysyä hallituksen varapuheenjohtajana, jotta vastuun siirto tapahtuisi saumattomasti", Vaasan & Vaasan -konsernin hallituksen puheenjohtaja, Lion Capitalin Mohamed Elsarky sanoo.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matti Lappalainen, Vaasan & Vaasan -konserni
Puh. 0204 46 2001, sähköposti: matti.lappalainen@vaasan.com

Toimitusjohtaja Kalle Tanhuanpää, Suominen Yhtymä Oyj, puh. 0500-824 020,
sähköposti: kalle.tanhuanpaa@suominen.fi  

Vaasan & Vaasan -konserni

Vaasan & Vaasan -konserni on johtava leipomoalan yritys Suomen ja Baltian markkina-alueella sekä toiseksi suurin pakasteleivonnan toimija Pohjoismaissa. Vaasan & Vaasan -konserniin kuuluvat Suomessa Vaasan & Vaasan Oy, Virossa AS Leibur, Latviassa A/S Hanzas Maiznicas, Liettuassa UAB Vilniaus Duona ja Ruotsissa Nordic Bake Off AB. Baltian tytäryhtiöt ovat kukin maansa markkinajohtajia ja Nordic Bake Off AB Ruotsin toiseksi suurin pakasteleivontayritys.

Kotimaassa tunnetuimpia Vaasan & Vaasan -konsernin tuotteita ovat suomalaisten suosikit VAASAN RUISPALAT -leipä, VAASAN KOULUNÄKKI ja VAASAN KOTIUUNIN -tuotteet. Ulkomailla maailman toiseksi suurimman näkkileivän valmistajan tuotteet tunnetaan FINN CRISP -nimellä.  Vaasan & Vaasan -konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli noin 363 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli noin 3 300. Vaasan & Vaasan -konsernin omistaa Lion Capital. www.vaasan.com

Lion Capital

Lion Capital on johtava kuluttajatuotteita valmistaviin yrityksiin sijoittava pääomasijoittaja. Lontoossa toimivan yrityksen päämiehet ovat sijoittaneet 1990-luvun alusta lähtien noin 3 miljardia euroa yrityksiin, joiden arvo on kokonaisuudessaan noin 14 miljardia euroa. Lion Capital toimii yhteistyössä johdon kanssa kasvattaakseen ja kehittääkseen omistamiaan yrityksiä. www.lioncapital.com

 


Tuoreimmat uutiset:
 
  © Vaasan & Vaasan Oy     Tulostusversio  |  Sivun alkuun