12.12.2007
Uusi ravintosisältömerkintä (GDA) helpottamaan kuluttajien tasapainoisia valintoja
Elintarviketeollisuus ottaa Suomessa asteittain käyttöön uuden yhteiseurooppalaisen, helppolukuisen tuotteiden ravintosisältömerkinnän. Viitteellinen päiväsaantimerkintä eli GDA (Guideline Daily Amount) kertoo kuluttajalle, minkä verran yksi annos tai muu elintarviketta tyypillisesti käytettävä määrä sisältää energiaa ja keskeisiä ravintoaineita. Lisäksi merkintä kertoo energian ja ravintoaineiden osuuden viitteellisestä päivittäisestä saannista. Vapaaehtoisesti käyttöön otettavalla merkinnällä tuetaan kuluttajien ruokavalioon liittyviä tasapainoisia valintoja.
Uudessa viitteelliseen päiväsaantiin perustuvassa merkintätavassa pakkauksen etupuolelle merkitään kuvake, joka kertoo annoksen tai muun elintarviketta tyypillisesti käytettävän määrän kuten kappaleen tai purkin energiasisällön sekä sen prosenttiosuuden aikuisen viitteellisestä 2000 kilokalorin päiväsaannissa. Kilokalorien määrä on määritelty ravitsemussuosituksissa päivässä tarvittavaksi tasapainoiseksi energian määräksi. Pakkauksen muilla sivuilla kerrotaan kuvakkeilla tai taulukkona vastaavat tiedot sokerista, rasvasta, tyydyttyneestä rasvasta ja natriumista. Pakkauksessa voi olla tiedot myös proteiinista, hiilihydraateista ja kuidusta. Annoskoot ovat teollisuuden yhdessä etukäteen sopimia, jonka vuoksi vertailu eri tuotteiden välillä helpottuu. Leipomotuotteissa annoskokoja, joiden ravintoainemäärää verrataan viitteelliseen päiväsaantiin, on määritelty esimerkiksi yhden leipäviipaleen, palaleivän tai sämpylän puolikkaaksi.
Viitteelliseen päiväsaantiin perustuva merkintätapa on yksinkertainen ja informatiivinen tapa kertoa annoksen energia- ja ravintosisällöstä. Kuvakkeilla ja prosenttiluvuilla esitetyt tiedot antavat kuluttajille yhdellä silmäyksellä hyödyllistä tietoa.
Merkinnän käyttöönotto perustuu Euroopan elintarviketeollisuusliiton CIAA:n suositukseen. Sen tavoitteena on yhdenmukaistaa pakkausmerkintöjä eri maissa ja varmistaa, että kuluttajilla on helposti omaksuttavaa tietoa päivittäisten ruoka- ja juomavalintojen tekemiseksi.
Vaasan & Vaasan Oy toi ensi vaiheessa GDA-merkinnät www.vaasan.com -sivujen Tuotteet-osioon joulukuun 2007 alussa. Tuotetietoihin on merkitty symboleilla niiden sisältämä energia, sokerit, rasva, tyydyttynyt rasva, natrium, kuitu, proteiini sekä hiilihydraatit. Pakkauksiin ei toistaiseksi tehdä muutoksia.
Tutustu GDA -merkintään tuotetieto-osiossa.
Lisätietoja:
Markkinointipäällikkö Leena Thorström,
Vaasan & Vaasan Oy,
puh. 0204 46 2021,
sähköposti: leena.thorstrom@vaasan.com
Viestintäpäällikkö Minna Sundelin,
Vaasan & Vaasan Oy,
puh. 0204 46 2102,
sähköposti minna.sundelin@vaasan.com
Lähde: ETL