CapVest Limited myy Vaasan &
Vaasan -konsernin kansainväliselle pääomasijoittajalle, Lion Capitalille.
Kaupan solmimisesta on sovittu sitovasti 30.5.2007 ja sen toteutuminen
edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Kauppaan kuuluvat kaikki konsernin
liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt: Vaasan & Vaasan Oy, Baltian yhtiöt AS
Leibur, A/S Hanzas Maiznicas ja UAB Vilniaus Duona sekä ruotsalainen Nordic
Bake Off AB. Omistajanvaihdos ei vaikuta Vaasan & Vaasan -konsernin
toimintaan Suomessa.
Vaasan & Vaasan on johtava leipomoalan yritys Suomen ja Baltian
markkina-alueella sekä toiseksi suurin pakasteleivonnan toimija Pohjoismaissa.
Se on myös maailman toiseksi suurin näkkileivän valmistaja maailmassa. Yhtiön
liikevaihto vuonna 2006 oli noin 334 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 3
450 henkilöä.
Vuoden 2005 alusta toiminut Lion Capital on erikoistunut sijoittamaan
kuluttajatuotteita valmistavaan teollisuuteen sekä palveluyrityksiin. Lontoossa
toimivan pääomasijoittajan portfoliossa on useita vahvoja kuluttajabrändejä,
joihin kuuluvat muiden muassa englantilainen Weetabix ja
espanjalais-ranskalainen Orangina. Oranginan tunnetuimpia kuluttajabrändejä
ovat muiden muassa Schweppes, Oasis ja Orangina.
”Lion Capitalin vahva toimialaosaaminen, laajat resurssit sekä kansainvälinen
kokemus luovat jatkossa entistä paremmat edellytykset Vaasan & Vaasan
-konsernin kehittämiselle. Tämä avaa myös uusia mahdollisuuksia yhtiömme
kansainvälistymiselle”, kertoo Vaasan & Vaasan -konsernin toimitusjohtaja
Matti Lappalainen.
CapVest Limited osti Vaasan & Vaasan -konsernin vuonna 2004. Konsernin
liikevaihto ja kannattavuus ovat kehittyneet suotuisasti viime vuosien aikana.
Toimintamalleja on uudistettu ja kehitetty Suomessa ja Baltiassa. Lisäksi
yhtiön Bake Off -liiketoimintaa on laajennettu huomattavasti Ruotsissa. Yhtiö
on tehnyt suuria investointeja esimerkiksi Ruotsiin ja Baltiaan. Myös vienti on
kasvanut merkittävästi.
”Olemme etsineet jo pitkään Vaasan & Vaasan kaltaista yritystä. Kun vihdoin
löysimme sen, halusimme toteuttaa kaupan mahdollisimman nopeasti. Vaasan &
Vaasan -konsernin markkina-asema on erinomainen Itämeren alueella ja yhtiöllä
on vahvat tuotemerkit tässä markkinassa. Ne luovat hyvän pohjan kehitystyön
jatkamiseksi”, toteaa Lion Capitalin perustajajäsen ja partneri Lyndon Lea.
Vaasan & Vaasan -konsernin toimiva johto jatkaa yhtiön
vähemmistöomistajina.
Lisätietoja:
Matti Lappalainen, toimitusjohtaja, Vaasan & Vaasan –konserni
puh. 0204 46 2001
sähköposti: matti.lappalainen@vaasan.com
Haastattelupyynnöt toimitusjohtaja Matti Lappalaiselle viestintäpäällikkö Minna
Sundelinin kautta, puh. 040 5822750 tai minna.sundelin@vaasan.com
Vaasan & Vaasan
–konserni
Vaasan & Vaasan -konserni on johtava leipomoalan yritys Suomen ja
Baltian markkina-alueella sekä toiseksi
suurin pakasteleivonnan toimija Pohjoismaissa. Vaasan & Vaasan -konserniin
kuuluvat Suomessa Vaasan & Vaasan Oy, Virossa AS Leibur, Latviassa A/S
Hanzas Maiznicas, Liettuassa UAB Vilniaus Duona ja Ruotsissa Nordic Bake Off
AB. Baltian tytäryhtiöt ovat kukin maansa markkinajohtajia ja Nordic Bake Off
AB Ruotsin toiseksi suurin pakasteleivontayritys.
Kotimaassa tunnetuimpia Vaasan & Vaasan -konsernin tuotteita ovat
suomalaisten suosikit VAASAN RUISPALAT -leipä, VAASAN KOULUNÄKKI ja VAASAN
KOTIUUNIN -tuotteet. Ulkomailla maailman toiseksi suurimman näkkileivän
valmistajan tuotteet tunnetaan FINN
CRISP -nimellä.
Vaasan & Vaasan -konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli noin 334
miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli noin 3 450.
www.vaasan.com
Lion Capital
Lion Capital on
johtava kuluttajatuotteita valmistaviin yrityksiin sijoittava pääomasijoittaja.
Lontoossa toimivan yrityksen päämiehet ovat sijoittaneet 1990-luvun alusta
lähtien noin 2,5 miljardia euroa yrityksiin, joiden arvo on kokonaisuudessaan
noin 12 miljardia euroa. Lion Capital toimii yhteistyössä johdon kanssa kasvattaakseen
ja kehittääkseen omistamiaan yrityksiä.
www.lioncapital.com
CapVest
Vuonna 1999 perustettu CapVest
on erikoistunut sijoittamaan keskisuuriin eurooppalaisiin yrityksiin.
Iso-Britanniassa toimiva yhtiö on tehnyt yli 2,3 miljardin euron edestä
sijoituksia tammikuuhun 2007 mennessä. Tällä hetkellä CapVestillä on
portfoliossaan johtavia elintarvikebrändejä, kuten Findus ja Young’s Bluecrest.
CapVest osti juuri Mater Private Hospitalin, joka on Irlannin johtava
yksityinen erikoissairaala.