VAASAN limppuja Liperistä jo vuosikymmenen ajan
Vaasan & Vaasan Oy:n Liperin leipomo juhlistaa 10-vuotista taivaltaan
suositun VAASAN ruislimpun valmistajana lauantaina 17. helmikuuta. Vuosikymmenessä
leipomo on kasvanut Itä-Suomen suurimmaksi leipomoksi ja markkinajohtajaksi.
Vaasan & Vaasan Oy:lla on pitkät leivonnan perinteet Pohjois-Karjalassa. Liperin
nykyaikaisessa leipomossa on leivottu jo kymmenen vuoden ajan tuoretta leipää. Tänä
päivänä Liperin leipomo on alueellaan vahva toimija ja limppuperinteen taitaja.
Leipomon valikoimaan kuuluu noin 130 tuotenimikettä. Vuositasolla leipomo
tuottaa noin 3,5 miljoonaa kiloa leipää. Kymmenen vuoden aikana
valmistuskilojen kehitys on ollut yli 15 prosenttia.
Liperin leipomossa työskentelee 50 työntekijää, minkä lisäksi se työllistää
välillisesti noin 25 ihmistä.
− Olemme aina olleet vahva alueellinen toimija Suomessa. Meille on tärkeää,
että tuotteet leivotaan kuluttajaa lähellä. Haluamme myös vaalia monipuolista,
suomalaista leipäkulttuuria, mikä edellyttää paikallista osaamista ja vahvaa
ammattitaitoa, Vaasan & Vaasan Oy:n kenttäjohtaja Alpo Huotari sanoo.
Liperin
leipomo on yksi Vaasan & Vaasan Oy:n uusimmista leipomoista. Vaasan &
Vaasan Oy on Itä-Suomessa selvä markkinajohtaja 33 prosentin markkinaosuudella.
Yhtiön tunnetuimpia tuotteita ovat VAASAN RUISPALAT ja Itä-Suomessa VAASAN
Ruislimppu.
VAASAN Ruislimppu valmistetaan perinteitä kunnioittaen
Vaasan & Vaasan Oy:n Liperin leipomo valmistaa VAASAN Ruislimput koko
Vaasan & Vaasan Oy:n valtakunnalliseen markkinointiin. Itä-Suomessa
perinteisten, vapaasti paistettujen limppujen osuus tummista ruokaleivistä on
peräti 48 prosenttia, kun se valtakunnallisesti on noin viidesosa. Vaasan & Vaasan Oy:n markkinaosuus limpuissa on
kehittynyt viime vuosina myönteisesti ja 23 prosenttia niiden myynnistä tulee
Itä-Suomesta. Myynnillisesti VAASAN Ruislimppu on Suomen suurin perinteinen
limpputuote.
Runsaskuituinen VAASAN Ruislimppu valmistetaan tänäkin päivänä kunnioittaen
paikallista leipäperinnettä ja makutottumuksia. Se leivotaan aitoon,
perinteiseen taikinajuureen. Eri kuluttajatutkimuksissa tuote on sijoittunut
erinomaisesti sopivan happamuuden, rukiisen maun ja helppokäyttöisyyden ansiosta.
Lisätietoja:
Alpo Huotari
kenttäjohtaja, Vaasan & Vaasan Oy
Puh. 0400 415 111
sähköposti: alpo.huotari@vaasan.com
Vaasan
& Vaasan -konserni on johtava leipomoalan yritys Suomen ja Baltian markkina-alueella
sekä toiseksi suurin pakasteleivonnan
toimija Pohjoismaissa. Vaasan & Vaasan -konserniin kuuluvat Suomessa Vaasan
& Vaasan Oy, Virossa AS Leibur, Latviassa A/S Hanzas Maiznicas, Liettuassa
UAB Vilniaus Duona ja Ruotsissa Nordic Bake Off AB. Baltian tytäryhtiöt ovat
kukin maansa markkinajohtajia ja Nordic Bake Off AB Ruotsin toiseksi suurin
pakasteleivontayritys.
Kotimaassa tunnetuimpia Vaasan & Vaasan -konsernin tuotteita ovat
suomalaisten suosikit VAASAN RUISPALAT -leipä, VAASAN KOULUNÄKKI ja VAASAN
KOTIUUNIN -tuotteet. Ulkomailla maailman toiseksi suurimman näkkileivän
valmistajan tuotteet tunnetaan FINN CRISP -nimellä.
Vaasan & Vaasan -konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli noin 334
miljoonaa euroa ja henkilöstöä noin 3 450.