Lapsista terveitä aikuisia järkevällä ruokailulla
Suomea pidetään kouluruokailun mallimaana. Lastemme hyvinvointiin on
vuosikymmeniä panostettu. Silti saamme viestejä lihovista ja väsyneistä lapsista,
reikiintyvistä hampaista, veltoksi kasvaneista alokkaista ja syömishäiriöisistä
tytöistä. Syyttävä sormi osuu milloin elintarviketeollisuuteen, milloin
kuntapäättäjiin, kiireisiin vanhempiin tai mediaan. Järjestöiltä perätään
vaikuttavampaa toimintaa.
Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERAn Järkipalaa-hanke kokoaa toimijat
yhteen selvittääkseen, missä mennään ja millä toimilla voidaan vaikuttaa lasten
ruokailutottumuksiin. Sitra rahoittaa hanketta yli 1,5 miljoonalla eurolla
tulevien 2-3 vuoden aikana. Arvokkaan
lisäpanoksen tuo monien toimijoitten samaan tavoitteeseen tähtäävä työ. Vaasan
& Vaasan Oy on mukana Järkipalaa-hankkeessa.
Järkipalaa-hanke toteuttaa terveys- ja ravitsemustutkimusta, terveellisten
tuotteiden tuotekehitystä, toimenpiteitä pilottikouluissa, viestintää ja
kokeiluhankkeita. Kaikkien näiden vaikuttavuutta seurataan. Tutkittuja, hyviä
toimintamalleja tullaan aikanaan monistamaan. Hanke synnyttää vientikelpoisia
konsepteja ja vahvistaa Suomea hyvän kouluruokailun mallimaana.
– Sitran päätös satsata ERA-ohjelmassa lapsiin ja nuoriin lähtee siitä
tosiasiasta, että elämäntavat opitaan lapsena. Taustalla on huolestuttavia
tietoja siitä, että mallikkaana pidetyn kouluruokailumme perusta on
murenemassa. Ruokailun arvostuksen puute näkyy myös kotona syömisessä,
ohjelmajohtaja Anu Harkki sanoo. – Hankkeemme taustalla on toisaalta
halu yhdistää toimijoita ja näin tukea suomalaista elintarviketeollisuutta
kehittämään maistuvia ja terveellisiä välipaloja, joilla on kysyntää myös maailmalla,
Harkki jatkaa.
Tietoa ja yhteistyötä lisää
Järkipalaa-hankkeessa tutkitaan eri-ikäisten peruskoululaisten ruokailua ja
välipaloja. Terve Kuopio-hankkeen puitteissa testataan keinoja vaikuttaa
6-7-vuotiaisiin. Kiinnostuksen kohteena ovat sekä liikunta että ravitsemus.
Kansanterveyslaitoksen tutkimusryhmä vastaa 7.-9. vuosiluokkiin kohdistuvista
toimenpiteistä. Oulun yliopiston hammaslääketieteellisen tiedekunta tutkii
kouluissa keinoja, joilla käännetään lasten hammasterveyden huono suunta. Viidessä
koulussa ympäri Suomea tapahtuvia interventioita eli vaikuttamistoimenpiteitä
toteuttavat käytännössä Leipätiedotus ja Sydänliitto.
Yritykset mukana
HK Ruokatalo Oy, Valio Oy, Vaasan & Vaasan Oy, Raisio Oyj ja Sodexho Oy
ovat olleet mukana Järkipalaa-hankkeen suunnittelussa. Yritykset tuovat
koululaisten käyttöön uusia tuotteita, joiden kiinnostavuus ja
terveysvaikutukset tutkitaan. Yritykset pitävät tärkeänä sekä verkostoitua että
saada tutkittua tietoa, jonka avulla he voivat kehittää hyvää uutta syötävää.
– Tällä hankkeella terveellisiä elintarvikkeita kehittävät elintarvikeyritykset
haluavat myös osoittaa, että terveellinen voi maistua hyvältä, keittiömestari
ja HK Ruokatalon luova johtaja Jyrki Sukula painottaa. – Järkiruoka on
hyvän makuista ja terveellistä, eihän sitä järkevä ihminen täällä tai
maailmalla muuten syö.
Järjestöt vievät viestiä
Kohtuullisuuden ja ruokarytmin sanoma on yhteinen kaikille hankkeessa mukana
oleville. Suomalaisilla järjestöillä on pitkät ja kunniakkaat perinteet
ravitsemusvalistajina, mutta uusi yhteistyö vahvistaa tätäkin työtä.
Alkuvaiheessa koululaisten Järkipalaa-hankkeessa halutaan vaikuttaa lasten
ympärillä oleviin aikuisiin, jotta he muistavat lasten ruokailun tärkeyden ja
antavat sille arvoa. Se merkitsee konkreettisesti sitä, että tulevaisuudessa
ruokaan panostetaan enemmän niin kodeissa kuin kouluissakin. Järkipalaa-hanke
muistuttaa viestinnän yhteistyökumppani Sydänliiton tunnuslauseen sanoin:
”Pieni ottaa isosta mallia - myös ruokailussa!”
Lisätietoja:
Sitra, Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA
www.sitra.fi
Vaasan & Vaasan Oy:
Kirsi-Marja Hanhirova, tuoteryhmäpäällikkö
puh. 0204 46 2140, kirsi-marja.hanhirova@vaasan.com
JÄRKIPALAA
Koululaisten ravitsemus- ja välipalahanke ”Järkipalaa” toteutetaan vuosina
2006-2009 osana Sitran
ERA-ohjelmaa, jolla yhteistyössä
rakennetaan Suomesta terveellisen ravitsemuksen mallimaata.
Järkipalaa-hankkeessa julkinen ja yksityinen sektori tekevät monipuolista
yhteistyötä, jotta terveistä lapsista kasvaisi terveitä aikuisia.
Hankkeessa tehdään tutkimuksia, interventioita ja kehityshankkeita lasten
terveyden tutkimiseksi ja vaikuttavien parannuskeinojen löytämiseksi.
Parantamisen kohteena ovat ravitsemus, hammasterveys ja liikunta. Erityishuomio
kiinnitetään kouluaikaisen ruokailun parantamiseen ja välipalojen
terveellisyyteen. Hanke antaa yrityksille mahdollisuuksia terveyttä edistävien
tuotteiden ja konseptien kehittämiseen ja vientiin.
Hankkeessa ovat mukana Kansanterveyslaitos, Kuopion yliopisto, Oulun yliopiston
hammaslääketieteen laitos, VTT, Turun yliopiston funktionaalisten
elintarvikkeiden kehittämiskeskus, Terveyden edistämisen keskus, Suomen
Sydänliitto ry, Leipätiedotus ry, Valio Oy, Raisio Oyj, HK Ruokatalo Oy, Vaasan
& Vaasan Oy ja Sodexho Oy.