Vaasan & Vaasan -konserni on julkaissut vuoden 2005
toimintakertomuksensa. Toimintakertomus on luettavissa sähköisesti tämän linkin kautta. Painettua toimintakertomusta voi
tilata sähköpostiosoitteesta vastaanotto@vaasan.com.
Vaasan & Vaasan -konsernin toimintaympäristö muuttui voimakkaasti
vähittäiskaupan kansainvälistymisen, keskittymisen ja ketjuuntumisen sekä
kauppaketjujen omien tavaramerkkien markkinaosuuksien kasvun seurauksena.
Kaupan murros näkyi kiristyneenä hintakilpailuna markkinoilla. Tästä huolimatta
Vaasan & Vaasan –konsernin kehitys jatkui vakaana.
− Kotimaassa markkinajohtajuutemme säilyi kaikilla tärkeimmillä
liiketoiminta-alueillamme vuonna 2005. Eniten kasvoi HoReCa-myynti. Erityisen
iloisia olemme siitä, että päivittäistavarapäättäjät valitsivat meidät
parhaimmaksi tavarantoimittajaksi Taloustutkimuksen tekemässä
tutkimuksessa. Virossa avasimme
historiamme suurimman ruokaleipälinjan. Kansainvälisessä toiminnassamme Venäjän
ja entisen Itä-Euroopan vienti kasvoi voimakkaasti, Vaasan & Vaasan Oy:n
toimitusjohtaja Matti Lappalainen kertoo.
Loppuvuodesta 2005 aloitetut neuvottelut ruotsalaisen, pakasteleivontaan
keskittyvän Nordic Bake Off AB:n ostosta saatiin päätökseen helmikuussa 2006.
Pakasteleivonta on Vaasan & Vaasan -konsernin yksi merkittävimmistä
kasvualueista tulevaisuudessa. Yhtiöstä kasvoi kaupan seurauksena Pohjolan
toiseksi suurin pakasteleivontayritys.
Lisätietoja:
Vaasan & Vaasan -konserni
Matti Lappalainen
toimitusjohtaja
puh. +358 204 46 2001
Vaasan
& Vaasan –konserni on suurin leipomoalan yritys Suomen ja Baltian
markkina-alueella, maailman toiseksi suurin näkkileivän valmistaja ja toiseksi
suurin pakasteleivonnan toimija Pohjoismaissa. Kotimaassa tunnetuimpia Vaasan
& Vaasan -konsernin tuotteita ovat suomalaisten suosikit VAASAN RUISPALAT
-leipä, VAASAN KOULUNÄKKI ja VAASAN KOTIUUNIN -tuotteet.
Vaasan & Vaasan –konserniin kuuluvat Suomessa Vaasan & Vaasan Oy,
Virossa AS Leibur, Latviassa A/S Hanzas Maiznicas, Liettuassa UAB Vilniaus Duona
ja Ruotsissa Nordic Bake Off AB. Konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli 287
miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 3400.