Vaasan & Vaasan Oy:n Liperin leipomossa
valmistettava VAASAN Ruislimppu viettää tällä viikolla juhlapäivää,
sillä kuluvan vuoden miljoonas limppu valmistui
perjantaina 7.10.2005. Vaikka hapatetut limput ovat totutusti olleet
suosittuja nimenomaan Itä-Suomessa, on perinteisestä taikinajuuresta leivottu
VAASAN Ruislimppu löytänyt tiensä suomalaisten ruokapöytiin valtakunnallisesti.
Suomalaisten makutottumukset vaihtelevat huomattavasti alueittain, mutta
maakunnalliset maut maistuvat myös koko Suomessa. Liperissä leivottava
runsaskuituinen VAASAN Ruislimppu on saavuttanut valtakunnallisen suosion, ja
eniten sitä myydäänkin Turun ja Tampereen alueilla. Vaasan Ruislimppu on nykypäivän modernissa ruokapöydässä
viipaloidussa muodossa.
”VAASAN Ruislimpussa olemme onnistuneet saamaan kaikki elementit kohdalleen. Eri kuluttajatutkimuksissa tuote on pärjännyt
erinomaisesti sopivan happamuuden, rukiisen maun ja helppokäyttöisyytensä
ansiosta. AC Nielsenin listoilla tuote nousee segmentissään perinteisenä
ruislimppuna TOP-listojen kärkeen”, kertoo Itä-Suomen aluemyyntijohtaja Alpo
Huotari Vaasan & Vaasan Oy:stä. ”Tänä päivänä kuluttaja suosii
helppokäyttöisiä palaleipiä, joten limpuissakin valmiiksi viipaloitu vaihtoehto
houkuttelee. Palaleipien osuus tummassa ruokaleivässä on jo yli puolet”, jatkaa
Huotari.
Vaikka makutottumukset vaihtelevat alueittain, ruisleipä on
valtakunnallisesti nouseva trendi. Tällä hetkellä tummien ruokaleipien
markkinaosuus on reilu 30 prosenttia. Vaasan & Vaasan Oy:n Liperin
leipomossa leivotaan useita tummia ruokaleipiä, muun muassa Suomen suosituinta
leipää VAASAN RUISPALAT. Yhteensä leipomossa tehdään 150 erilaista tuotetta, ja
ruistuotteiden osuus tuotannosta on lähes 40 prosenttia.
Liperin leipomo on reilun 11 000 asukkaan kunnassa merkittävä työnantaja: se
työllistää noin 50–60 työntekijää ympäri
vuoden. Uudistetuissa tiloissaan leipomo on toiminut kahdeksan vuotta, mutta
sillä on pitkät perinteet maakunnassa.

Kuva ladattavissa osoitteessa
www.vaasan.com--> Kuvapankki
hakusanalla ruislimppu.
Lisätietoja:
Vaasan & Vaasan Oy
Alpo Huotari, aluemyyntijohtaja
puh. 0400 415 111
alpo.huotari@vaasan.com
Vaasan & Vaasan -konserni on suurin leipomoalan
yritys Suomen ja Baltian markkina-alueella, maailman toiseksi suurin
näkkileivän valmistaja ja merkittävä pohjoismainen pakasteleivontayritys.
Kotimaassa tunnetuimpia Vaasan & Vaasan -konsernin tuotteita ovat
suomalaisten suosikit VAASAN RUISPALAT -leipä, VAASAN KOULUNÄKKI ja VAASAN
KOTIUUNIN -tuotteet.
Vaasan & Vaasan -konserniin kuuluvat Suomessa Vaasan & Vaasan Oy,
Virossa AS Leibur, Latviassa A/S Hanzas Maiznicas, Liettuassa UAB Vilniaus
Duona Plius ja Ruotsissa Delice Scandinavica AB. Konsernin liikevaihto vuonna
2004 oli 287 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 3700.