Vaasan & Vaasan logo
Haku: Sivusto Tuotteet
   
 
Etusivu / Uutiset / Arkisto / Mediatiedote: Hapanta idässä - makeaa lännessä

12.09.2005
Mediatiedote: Hapanta idässä - makeaa lännessä

Kahden leipäkulttuurin maa

Leipä kuuluu olennaisena osana suomalaisten ruokapöytään. Makutottumukset vaihtelevat kuitenkin huomattavasti alueittain: Itä-Suomessa myydään paljon hapatettuja limppuja, kun taas Lapissa perusleipä on usein rieska. Valtakunnallisesti nousussa on ruisleipä, ja myös vaaleisiin leipiin halutaan nyt mukaan kuitua ja jyviä.

Suomen voi karkeasti jakaa itäiseen ja läntiseen leipäkulttuuriin, jotka ovat saaneet vuosisatojen kuluessa vaikutteita naapurimaista. Alueelliset makutottumukset ovat pysyneet vahvoina myös viime vuosikymmeninä, ja paikallisina pidetyt leivät ovat usein alueensa suosituimpia.

- Erot ovat selkeitä, ja esimerkiksi makeaa, maustettua sekaleipämme VAASAN Setsuuriviipaleita myydään erityisen paljon Pohjanmaalla ja Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa kaupan leipähyllyistä haetaan voimakkaan happamia ruislimppuja, eivätkä makeat leivät ole yhtä suosittuja, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Tuula Lemettinen Suomen johtavasta leipomosta, Vaasan & Vaasan Oy:stä.

- Pohjoisimmassa Suomessa taas Lapin Pakarin Ohrarieskaset ovat suosittu arkileipä. Tavanomaisen ohrarieskan lisäksi myynnissä on esimerkiksi peruna- ja juustorieskoja, Lemettinen luettelee. Rieskan muoto ja valmistusohje vaihtelevat alueittain. Pohjoisesta saapuva rieskan ostaja saattaakin hämmentyä leipähyllyn edessä Kaakkois-Suomessa, jossa paikallinen rieska onkin komea hiivaleipä.

- Kaakkois-Suomen perinteinen rieska on vehnä-ohraleipä, jossa on kostea sisus ja paksu kuori, Lemettinen kertoo.

Pääsyy rieskan ulkonäön vaihteluun on historiassa, sillä vuosisatoja sitten rieskaksi kutsuttiin kaikkia leipiä. Rieska-nimityksen ovatkin saaneet kunkin paikkakunnan syödyimmät perusleivät.

Ruisleipä maistuu taas

Perinteinen suomalainen ruisleipä on noussut trendikkääksi viime vuosina, ja samaan aikaan VAASAN RUISPALAT on noussut maamme suosituimmaksi leiväksi.

- Yksi syy suosioon on varmasti rukiin terveellisyys. Kokonaisten limppujen aika taitaa kuitenkin olla ohi, sillä nykyään halutaan ostaa joko valmiiksi viipaloituja leipiä tai palaleipiä, Lemettinen kertoo.

Myös ruisleivällä on Suomessa paljon erilaisia variaatioita.
- Pohjanmaalla myydään esimerkiksi happamatonta ruissekaleipää reikäleivän muodossa, ja Itä-Suomessa taas voimakkaan hapanta ruislimppua.

Suurimmissa kaupungeissa asuu paljon eri maakunnista tulleita, joten kaupan leipähyllyiltä haetaan tasaisesti erilaisia makuja. - Erikoisleivät, kuten ciapatta, ovat niissä suosittuja. Myös erikoisemmin maustetuilla leivillä on kysyntää.

Erilaisia vaaleita leipiä syödään edelleen paljon, mutta niiltä halutaan yhä enemmän terveellisyyttä. Puhtaan vehnäleivän myynti onkin vähentynyt, ja vaaleaan leipään halutaan nykyisin mukaan kuitua ja jyviä.



Paperipussiin pakattujen leipien kysynnän uskotaan nousevan lähitulevaisuudessa. - Tällä hetkellä paperipussiin pakattuja leipiä ostetaan eniten suurissa kaupungeissa, eli pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Muualla ne eivät ole vielä yhtä suosittuja, Lemettinen kertoo.


Valtakunnallista Leipäviikkoa vietetään 12.-18.9.2005.
Lisätietoja www.leipatiedotus.fi.


Lisätietoja:
Vaasan & Vaasan Oy
Tuoteryhmäpäällikkö Tuula Lemettinen, puh. 0204 46 2058








 







Tuoreimmat uutiset:
 
  © Vaasan & Vaasan Oy     Tulostusversio  |  Sivun alkuun