Vaasan logo
Haku: Sivusto Tuotteet
   
 
Etusivu / Uutiset / Arkisto / Mediatiedote: Sesonkien merkitys suuri kahvileipämyynnissä

01.02.2005
Mediatiedote: Sesonkien merkitys suuri kahvileipämyynnissä

Runebergin tortuista vuoden isoin piikki leivosmyyntiin

Sesongit, kuten joulu, pääsiäinen ja kevätjuhlien aika, näyttelevät tärkeätä roolia kahvileivän kulutuksessa. Yksittäisistä leivonnaisista nousee selkeästi suurimpien joukkoon Runebergin torttu. Tortun myynti alkaa jo vuodenvaihteessa ja jatkuu aina Runebergin päivään. Muulloin Runebergin torttuja ei juuri olekaan tarjolla ja siksi vuosittaisesta yli 1,4 miljoonasta tortusta syödään valtaosa nimenomaan tammi-helmikuun aikana. Samalle jaksolle ajoittuu myös toisen suositun sesonkituotteen eli laskiaispullan myynti.

– Runebergin tortut nostavat leivosmyynnin kahvileipien suurimman tuotesegmentin eli pullapitkojen tasolle. Vuositasolla pitkojen myynti on yli 30 %:ia koko kahvileipämyynnistä kun taas leivokset ovat noin viitisen prosenttia. Runebergin torttu tekee siis todella ison piikin leivosmyyntiin, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Tuija Palonen Vaasan & Vaasan Oy:stä. Tuija Palonen vastaa Vaasan & Vaasan Oy:n kahvileipätuotteistosta ja samalla myös yrityksen Runebergin tortuista.  Hän kertoo VAASAN Runebergin torttujen olevan tänä päivänä Suomen suosituimpia – kolmannes ostetuista tortuista on Vaasan & Vaasan Oy:n leipomia.

1800-luvun puolivälissä runoilija J.L. Runebergin mukaan nimetty torttu on säilyttänyt ja itse kasvattanut suosiotaan jo yli 150 vuoden ajan. Viime vuosien aikana  torttumyynti on kasvanut 5 – 10 %:lla vuosittain.

Runebergin torttujen vankkaa kannattajajoukkoa jakavat kuitenkin torttureseptiä koskevat mielipide-erot: jonkun mielestä tortun pitää olla kostutettu, kun taas toinen pitää kostuttamatonta torttua oikeaoppisena ja ainoana aitona torttuna. Myös erilaisilla kostutustavoilla on omat suosijansa.

Se alkuperäinen ”oikea” resepti ei liene kenenkään hallussa. Pitkään leipomoalalla työskennellyt kondiittorimestari ja tuoteryhmäkehityspäällikkö Curt Lindqvist Vaasan & Vaasan Oy:stä muistelee Runebergin torttujen kostuttamisen yleistyneen kuitenkin vasta 1970-luvun alkupuolella. Silloin Turussa työskennellyt Lindqvist aloitti itsekin torttujen kostutuksen arrakkipunssilla, jota on perinteisesti käytetty erilaisten leivonnaisten kostutukseen. Lindqvist muistelee kostutettujen torttujen menestyneen saman tien. Jo seuraavana vuonna kostuttamattomat Runebergin tortut voitiin jättää pois leipomon valikoimasta.

– Myös kostutustavasta käydään runsain mitoin keskusteluja niin kuluttajien kuin leipomoalan ammattilaistenkin keskuudessa, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Tuija Palonen konjakin ja arrakkipunssin kannattajien välisistä näkemyseroista. Vaasan & Vaasan Oy:ssäkin tehtiin aiemmin molempia vaihtoehtoja, mutta sittemmin päädyttiin konjakin käyttöön. – Aidot, korkealaatuiset raaka-aineet – konjakkia, mantelia, voita – niistä syntyy mehevä ja kostea Runebergin torttu, sanoo Tuija Palonen.


Lisätietoja
Vaasan & Vaasan Oy
Tuija Palonen, tuoteryhmäpäällikkö
puh.
0204 46 2121 tai 040 741 8598


Vaasan & Vaasan –konserni on suurin leipomoalan yritys Suomen ja Baltian markkina-alueella, yksi maailman suurimmista näkkileivän valmistajista sekä merkittävä pohjoismainen pakasteleivontayritys. Kotimaassa tunnetuimpia Vaasan & Vaasan -konsernin tuotteita ovat suomalaisten suosikit: VAASAN RUISPALAT -leipä, VAASAN KOULUNÄKKI ja VAASAN KOTIUUNIN -tuotteet.

Vaasan & Vaasan –konserniin kuuluvat Suomessa Vaasan & Vaasan Oy, Virossa AS Leibur, Latviassa A/S Hanzas Maiznicas, Liettuassa UAB Vilniaus Duona Plius ja Ruotsissa Delice Scandinavica AB. Konsernin liikevaihto vuonna 2003 oli 275 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 3 900.

www.vaasan.com


Tuoreimmat uutiset:
 
  © VAASAN Oy    » Käyttöehdot » Terms and Conditions of use of the Website  Tulostusversio  |  Sivun alkuun