Missä päin Suomea tuote on valmistettu, miksi paikkakuntaa ei ole
ilmoitettu?
Meillä on eri puolella Suomessa 13 leipomoa ja 2 tuotantolaitosta ja kaiken
kaikkiaan satoja eri tuotteita. Tuotantokapasiteetin tasaamiseksi
valmistuspaikkoja saatetaan vaihtaa ajoittain. Pakkausten uudistaminen
jokaisessa muutostilanteessa aiheuttaa huomattavia kustannuksia ja lisää myös
virhemahdollisuuksia. Mikäli tuote ei ole valmistettu Suomessa, mainitaan
valmistusmaa tuotteen pakkauksessa. Keskitetty kuluttajapalvelumme kertoo
mielellään lisätietoja valmistuspaikasta.
Miten tuotteilla (esim. paahtoleivät) voi olla niin pitkä säilymisaika?
Hyvä tuotantohygienia leivän valmistuksessa on oleellista säilymisen
kannalta. Uunista tuleva steriili leipä pakataan puhtaissa olosuhteissa käsin
koskematta.
Miksi näkkileivässä on reikiä?
Leivän pinta ja pohja sidotaan toisiinsa nakkaamalla eli painamalla
piikeillä taikinamattoon reiät. Tämä estää ilmakuplien syntymisen leipään.
Nakkauspiikeillä voidaan myös kuvioida leivän pintaa.
Mitä vieraita aineita elintarvikkeissa voi olla?
Vieraat aineet joutuvat vahingossa elintarvikkeeseen esimerkiksi
ympäristösaasteena tai pilaantumisen seurauksena. Vieraisiin aineisiin kuuluvat
myös eläinlääke- ja torjunta-ainekäsittelyjäämät. Elintarvikkeissa esiintyville
vieraille aineille on asetettu sallitut enimmäismäärät, joiden noudattamista
viranomaiset valvovat.
Valmistatteko tuotteita Suomen markkinoita varten Baltiassa?
Valmistamme Baltiassa konserniimme kuuluvassa leipomossamme muutamia
käsityövaltaisia tuotteita, kuten lettipitkoja. Nämäkin tuotteet paistetaan ja
viimeistellään Suomessa leipomoissamme.