VAASAN ympäristöohjelma

Maapallon ilmakehä on lämpenemässä. Siihen vaikuttavat muun muassa fossiilisten polttoaineiden käyttö ja metsäpinta-alan pieneneminen. Lämpenemistä voidaan hidastaa energiatehokkuutta parantamalla. Talouden kasvuun ja hyvinvoinnin turvaamiseen tarvitaan tulevaisuudessakin ympäristöä kuormittavia fossiilisia polttoaineita, mutta samalla on tehtävä toimenpiteitä energiatehokkuuden parantamiseksi ja kulutuksen sekä päästöjen vähentämiseksi.

Elintarvikkeiden tuotanto ja kulutus vaikuttavat merkittävästi ympäristöön. Esimerkiksi jokapäiväisen ruokamme tuotanto ja valmistus aiheuttaa Euroopassa jopa kolmanneksen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä.

VAASAN Ympäristöpolitiikka

VAASAN on sitoutunut suojelemaan ympäristöä vähentämällä toiminnastaan aiheutuvia päästöjä ilmakehään, vesistöön ja maaperään. Toimintojemme jatkuvalla parantamisella vähennämme tuotantomäärään suhteutettua energiankulutusta, vähennämme tuotantomäärään suhteutettua jätteen määrää sekä parannamme jäteveden laatua, ja vähennämme tuotteiden, materiaalien ja henkilöstömme kuljetuksesta / matkustamisesta aiheutuvia päästöjä ilmakehään. VAASAN ympäristöohjelma perustuu ISO 14001 standardiin.

Leivän hiilijalanjälki

Leivän hiilijalanjälki on suhteellisen pieni verrattaessa leivän painoon suhteutettua hiilijalanjälkeä muihin elintarvikkeisiin. Leipätiedotus teetti tutkielman leivän keskimääräisestä hiilijalanjäljestä vuoden 2010 lopulla, VAASAN osallistui tutkielman laadintaan toimittamalla mm. laskentaan tarvittavia raaka-aine-, energia- ja hävikkitietoja. Ruisleivän elinkaaren aikainen hiilijalanjälki on noin 140 g CO2-ekv./100 g.

Lähde: Leipätiedotus

VAASAN Ympäristövastuullisuuden toteutuminen 2011

VAASAN-konsernin ympäristöohjelman tavoitteena vuoden 2011 aikana on ollut vähentää tuotantomäärään suhteutettua energian kulutusta 2 %:lla, sekä tuotantomäärään suhteutettua orgaanisen jätteen määrää 4 %:lla verrattuna edellisen vuoden toteumiin.

Positiivisia ympäristötuloksia

Saavutimme yksikkötasolla monia positiivisia ympäristötuloksia.
Tuotantovolyymiltaan VAASAN suurin liiketoiminta, Suomen Tuoreet leipomotuotteet, vähensi tuotantomäärään suhteutettua energiankulutustaan 3 % vuoden 2011 aikana. VAASAN Ruotsin tehtaalla Fagerstassa saavutettiin energian kulutuksessa yli 10 % vähennys tuotantoyksikköä kohti, ja 25 % vähennys tuotantoon suhteutetun orgaanisen jätteen määrässä. Myös Baltian tuoreleivontayksiköissä parannettiin tuotannon energiatehokkuutta vuoden 2011 aikana.

Koko konsernitason tavoitteisiin emme aivan yltäneet, vaan tuotantomäärään suhteutettu energiankulutus pysyi edellisen vuoden tasolla ja orgaanisen jätteen määrässä tapahtui lievää kasvua edellisvuoteen verrattuna. Tulokset johtuivat mm. tuotannon ja tuotetyyppien muutoksista vuoden 2011 aikana Kotkan ja Joutsenon tehtailla.

Orgaaninen jäte biopolttoaineeksi

VAASAN toimittaa huomattavan osan tuotantolaitoksillaan syntyvästä orgaanisesta jätteestä biopolttoaineen raaka-aineeksi. Bioetanoli on biopolttoaineena uusiutuvaa energiaa ja elinkaaripäästöiltään erittäin ympäristöystävällistä lähes hiilineutraalia etanolia. Tuotantolaitoksilla vuoden 2011 aikana syntyneestä orgaanisesta jätteestä noin kolmannes pystyttiin hyödyntämään bioetanolin valmistuksessa.

VAASAN mukana MTT:n hankkeessa

VAASAN on mukana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen (MTT) Climate Communication II -hankkeessa (2011 - 2013), jossa selvitetään, miten kuluttajat kokevat elintarvikkeiden hiili- ja ympäristömerkit ja millä tavalla he haluaisivat yritysten viestivän tuotteidensa tai toimintansa ympäristövastuullisuudesta jatkossa. Tutkimuksessa selvitellään myös, kuinka tuo kuluttajia yhä lisääntyvässä määrin kiinnostava tieto ruoan ympäristövaikutuksista voidaan viestiä ymmärrettävässä muodossa ja siten, että tieto on vertailukelpoista eri valmistajien ja tuoteryhmien välillä.

Liikematkojen lentomailit vähentyneet

VAASAN on jatkuvasti vähentänyt liikematkoina toteutuneiden lentomailien määrää mm. ottamalla käyttöön videoneuvottelulaitteet kaikissa konsernin yksiköissä. Lentomailien määrä on vähentynyt noin 50 %:lla vuosien 2008 - 2011 välillä, mikä tarkoittaa myös VAASAN lentomatkustuksesta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen puolittumista. Vuoden 2011 aikana lentomatkustus väheni edelleen 5 % edelliseen vuoteen verrattuna.

Maantiekuljetusten optimointia

VAASAN on vuoden 2011 aikana optimoinut tuotteidensa maantiekuljetuksia mm. kehittämällä kuljetusyhteistyötä, kuljetusreittejä sekä kuormia. Näin on pystytty vähentämään kuljetusten aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä ilmaan. Kuljetusten optimointi sekä kuljetusten ilmastovaikutusten seurantaan ja vähentämiseen tähtäävän yhteistyön kehittäminen kuljetusyritysten kanssa ovat VAASAN ympäristötyön painopistealueena tulevina vuosina.

Jäteveden laadun parantaminen

Joutsenon tehtaalla on vuosina 2009 - 2011 toteutettu jäteveden laadun parantamiseen tähtäävä projekti, jonka avulla vähennettiin tehtaalta lähtevää ympäristökuormitusta huomattavasti. Joutsenon tehtaan jäteveden kiintoaineen ja biologisen hapenkulutuksen määrä on pienentynyt projektin aikana noin 70 %:lla. Keskeisiä toimenpiteitä ovat olleet henkilökunnan koulutus, laitteiden ja tuotantolinjojen pesuohjeiden uusiminen, raaka-ainevalinnat sekä tuotantotoiminnan kehittäminen siten, että tuotevaihtopesuja tarvitaan vähemmän.


VAASAN ympäristötavoitteet 2012 - 2013

Vuonna 2009 suurimmille VAASAN tuotteille teettämämme elinkaarianalyysin mukaan VAASAN merkittävimmät välittömät ympäristövaikutukset muodostuvat raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetuksista, energian ja veden kulutuksesta, tuotannossa syntyvästä jätteestä ja jätevedestä. VAASAN ympäristöohjelma keskittyy näiden ympäristövaikutusten pienentämiseen.

VAASAN-konsernin tuotantoyksiköt ovat määrittäneet ympäristötavoitteensa vuosille 2012 - 2013. Yhteisinä päämäärinämme on edelleen tehostaa energiankulutusta suhteessa tuotantomäärään, vähentää tuotannossa syntyvän orgaanisen jätteen määrää sekä vähentää kuljetuksista aiheutuvaa ilmastokuormaa.

.

poika_72063895_pieni.jpg : 282 kB