Faktaa VHH:sta ja laihdutuksesta
Vähähiilihydraattinen ruokavalio (VHH) ei auta pitämään ylimääräisiä kiloja poissa sen paremmin kuin mikään muukaan laihdutusruokavalio. Suomalaisessa katsausartikkelissa tarkasteltiin VHH:n laihdutusvaikutusta verrattuna muihin laihdutusruokavalioihin. Yhteensä 11 vähintään vuoden kestäneen tutkimuksen tuloksia tarkasteltiin pitkäaikaisen painon muutoksen, hoitomyöntyvyyden, ruokavalioiden toteutuvuuden ja todellisen raportoidun koostumuksen suhteen. Vähintään 2 vuotta kestäneitä tutkimuksia löytyi vain 4.
Eri tutkimuksissa VHH-ruokavaliot olivat hyvin eri tyyppisiä, eikä virallista määritelmää VHH-ruokavaliolle ole. Vähähiilihydraattiseksi ruokavalioksi esimerkiksi on määritelty ruokavalioita, jotka ovat sisältäneet hiilihydraatteja viidestä aina 45 energiaprosenttiin (E %).
Katsauksen mukaan puoleen vuoteen asti paino voi laskea muutaman kilon enemmän kuin tavanomaisella laihdutusruokavaliolla. Pitkäaikaistulokset eivät eroa muista laihdutusruokavalioista. Kuitenkin laihdutustuloksen pysyvyys on keskeisintä terveyden kannalta ja itse asiassa suurempi haaste kuin itse laihdutus. Pysyvä painon pudotus on terveydelle edullista, ei jojona edestakaisin pomppiva paino. Katsauksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että käytännössä VHH-ruokavalion toteuttaminen voi olla hankalaa tiukkojen rajoitusten takia, ja helposti siitä siirrytään ajan kuluessa lähemmäksi normaaliruokavalioita.
Kaikille on hyväksi tarkistaa hiilihydraattiensa lähteitä terveellisempään suuntaan huolehtimalla siitä, että ruokavalion hiilihydraatit tulevat voittopuolisesti ravintoainerikkaista, kuitupitoisista täysjyväviljatuotteista, kasviksista ja hedelmistä eikä pelkkää valkoista sokeria sisältävistä tuotteista.
Lähde: Raussi E & Uusitupa M. Tepsiikö vähähiilihydraattinen ruokavalio lihavuuden hoidossa? Suomen Lääkärilehti 37/2011, vsk 66, 2659-2664.


